Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Nukkenäyttely Tomecon koululla

Vuosi 2017 on alkanut sellaisissa merkeissä, etten ole saanut aikaa enkä ajatusrauhaa kirjoittamiseen. Tänä aamuna heräsin kuudelta flunssaisena ja pahoja unia nähtyäni. Ensimmäiseksi mielessäni oli blogini. Jos nyt kirjoittaisin jotakin ennen kuin Dominic herää, se  rauhoittaisi minua painajaisten jälkeen.

Ehkä te lukijat olette ajatelleet, etten enää edes asu Peikkokukkulalla ja siksi tänne blogiinkaan ei päivity mitään. Ehei...täällä me yhä asumme. Uudella tontillamme olemme viettäneet aikaa tänä vuonna vain kahdeksan päivää, mutta siitä myöhemmin.

Kerron parissa seuraavassa postauksessa loppuvuoden 2016 tapahtumista ja alkuvuoden 2017 kaaoksesta...joten asiaan: 

Minun piti jatkaa englannin tuntien ja nukkekurssin pitämistä Tomecon koululla 23.12. asti, koska opettajien lakko kesti yli kuukauden ja niinpä kesäloma ei alkanutkaan joulukuun alkupuolella niin kuin alunperin sen piti. Tunteja siis pidettiin ihan jouluun asti, että saatiin paikattua puuttuvia tunteja.


Lisäksi pidin matkamuistonukkenäyttelyn koululla juuri joulun alla. Sen järjestäminen oli lähes fiasko. Olin puhunut rehtorin kanssa näyttelyn järjestämisestä monta kuukautta aikaisemmin ja asia oli sovittu. Rehtori kuitenkin sairastui ja vastuussa oli toinen ihminen. Opettajien pitkä lakko sotki koko koulun ohjelman. Menetin myös monta tuntia nukkekurssilaisteni kanssa, joten jouduin auttamaan oppilaita paljon, että nuket saatiin valmiiksi.


Yksi oppilaistani näköisnukkensa kanssa, sain luvan kuvan julkaisemiseen

Päivänä, jolloin näyttely piti järjestää, menin hakemaan toimistosta minulle ostetut styrox-levyt, joiden päälle saisin nuket seisomaan rautalankaviritelmillä. Toimistossa oli KAKSI styrox-levyä. Katsoin vastaavaa ihmistä ja sanoin, että miten minä laitan sadat nuket kahdelle levylle? Vastaava kohautteli hartioitaan. Kysyin, onko mitenkään mahdollista saada levyjä lisää. Koululla ei ollut yhtään sellaisia ja vastaavalla oli rahaa kahdeksan euron edestä tehdä ostoksia. Sanoin, että pidän vielä nukkekurssini loppuun ja tasan kello neljältä toivon pöytien olevan salissa, jotta mieheni voi alkaa kantaa nukkelaatikoita heti sisään oppilaiden poistuttua koulusta.


Soitin miehelleni ja kerroin tilanteen. Hän sanoi, että peruuttaisimme koko näyttelyn. Mikäli koululla ei ollut enempää kiinnostusta näyttelyyn, miksi pitäisimme sen ilmaiseksi. Kerroin, etten kehtaisi peruuttaa monta kuukautta sitten luvattua asiaa. Pyysin miestäni tulemaan neljältä avolava-auto täyteen pakattuna. Kolmelta jätin oppilaat hetkeksi tekemään nukkeja kirjastonhoitajan valvontaan ja menin katsomaan, oliko saliin tuotu pöydät. Ei ollut! Vain tunti aikaa ja salissa oli pingispöydät ja pelaajat. Juoksin toimistoon, eikä siellä ollut ketään. Sain käsiini pari työntekijää, kysyin pöydistä ja pöytäliinoista. Ei ollut pöytäliinoja, sillä ne olivat juuri pesussa, eikä niitä muutenkaan ollut kuin kaksi. Osoitin isoa kasaa pöytäliinoja, jotka olivat varaston hyllyllä. Ei, niitä ei saanut käyttää, sillä ne olivat jonkun yksityishenkilön pöytäliinoja. Lopulta nainen lähti katsomaan, olisiko ne kaksi liinaa pesty. Hän toi ne minulle märkinä, kyllähän ne nopeasti siinä lämmössä kuivuisivat. Onneksi sain edes kaksi liinaa!

Dominic toisen oppilaan nuken kanssa

Sitten taas saliin: pöydät eivät olleet salissa ja aikaa oli puolisen tuntia. Näistä asioista vastaava ihminen ei ollut missään. Kyselin opettajilta, joita näin ja minut neuvottiin kahden talkkarin puheille. Juoksin ruokalan eteen, jossa miehet leppoisasti istuskelivat ämpäreiden päällä. Selostin heille tilanteen. Vartin päästä salissa pitäisi olla paljon pöytiä! Ai, he eivät olleet kuulletkaan. He tulivat sisälle ja toivat minulle kolme pöytää. Sanoin, että tarvitsen tämän salin kaikki seinät täyteen pöytiä! Tästä on puhuttu kuukausia sitten. Talkkarit eivät olleet kuulleet mitään. Minulle he ihmettelivät, että mitä muka täällä tapahtuu, kun näin paljon pöytiä tarvitaan.

Mini Me -kurssin satoa

 Menin kurssilaisteni luokse ja lopetimme tunnin. Neljältä mieheni tuli koululle nukkelastin kanssa ja alkoi kantaa laatikoita sisään. Kukaan ei auttanut häntä. Minä taas otin toisen automme ja lähdin ajamaan Yumbelin rautakauppaan ostamaan sillä kahdeksalla eurolla lisää styrox-levyjä. Ajomatkaa tuli 40 kilometriä edestakaisin ja ne bensakulut menivät tietenkin meidän maksettavaksemme. Harmitti, että olin ehdottanut näyttelyn pitämistä elokuussa rehtorille ja tällä tavalla sitten koulu osallistuu johonkin, jota ilmaiseksi tarjotaan. Päätin, etten yhtäkään styrox-levyä kyllä osta omilla rahoillani. Mieheni oli tuonut meiltä kotoa sen vähän, mikä meillä oli.



Tietenkään ensimmäisessä rautakaupassa ei ollut styrox-levyjä sitä paksuutta, joita tarvitsin. Toisessa kaupassa oli, mutta olisi pitänyt ostaa koko iso paketillinen ja siihen ei kahdeksan euroa riittänyt. Selitin, että nämä tulevat Tomecon koululle. Sain sitten likaisia ja kulmista rikkinäisiä levyjä. Sanoin, etteivät nämä käy, sillä nämä tulevat näyttelyyn, eikä niitä peitetä mitenkään. Lopulta minulle armollisesti annettiin viisi puhdasta styrox-levyä, niihin rahat riittivät. Kiirehdin takaisin koululle. 



Aloimme avata paketteja mieheni kanssa. Laitoin ne vähät pöytäliinat, joita olin saanut. Järjestimme nuket pöydille maittain. Haimme lisää pöytiä luokkahuoneista. Yhdeksältä illalla näyttely oli valmis. Nautin kovasti sen järjestämisestä. Puhelimestani kaikui Suomen Jouluradio pimeässä koulussa.



Seuraavana päivänä koululaiset ja jotkut vanhemmat näkivät näyttelyn. Opettajat ylistivät kovasti näyttelyä ja harmittelivat, ettei sitä ollut pidetty aiemmin, jotta myös koulun vanhimmat olisivat nähneet sen. He nimittäin olivat lopettaneet koulun viikko sitten. Myös sitä harmiteltiin, ettei ollut otettu yhteyttä lehtiin ja ehkä televisioonkin. Kukaan ei ollut tiennyt, millainen näyttely kouluun oli tulossa. Kun vastaava tuli paikalle, hän sanoi minulle, ettei ollut voinut kuvitella lähellekään mitään tällaista. Sanoin hänelle, että olin kyllä puhunut sadoista nukeista. Informaatio ei ollut kulkenut vastaavalta mihinkään suuntaan. Kova työ melkein turhaan.


Olin kuitenkin nauttinut siitä, että sain nukkemme hetkeksi pois laatikoistaan ja teimme vähän siinä samalla inventaariota mieheni kanssa. Muutenhan nuo nuket ovat aina laatikoissa varastossamme. Teimme yhden todella harmittavan löydön: tanskalaiset vanhat sotilasnuket, joiden sisällä on heinää, olivat kokonaan koin syömät. Niiden kangas on aitoa villaa ja koit olivat löytäneet ne naftaliineista huolimatta. Voi harmi!


Näyttely kesti yhden päivän ja päivän päätteeksi siivosimme näyttelyn pois. Nuket takaisin laatikoihin ja varastoon. Mitä näille laatikoille sitten vähän ajan päästä tapahtuikaan? Siitä lisää seuraavassa postauksessa...




maanantai 2. tammikuuta 2017

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Katseet kohti erinomaista vuotta 2017!


Vuosi 2016 oli meille erityisen merkityksellinen, sillä kahdeksan vuoden tontin etsiminen päättyi ja  4.7.2016 allekirjoitimme merenrantatontin kauppakirjat.

Vuosi 2017 tulee olemaan täynnä puuhaa, sillä mikäli kaikki menee niin kuin toivomme, mikäli maailmankaikkeus pujoo juoniaan siihen suuntaan kuin me tahdomme, alkaa uudella tontilla ainakin jonkinlaiset uudistukset. 

Peikkokukkulan blogi jatkaa kuitenkin entiseen malliin niin kauan kuin perheemme Peikkokukkulalla vielä asuu, eli varovaisesti arvioituna vuoden verran.

Toivon kaikille lukijoille oikein ihanaa vuotta 2017!

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joululahjoista ja toivelistoista

Nelivuotias poikani ei kirjoittanut toivelistaa joulupukille, sillä hän ei varsinaisesti toivonut mitään. Poikamme kanssa voi mennä helposti lelukauppaan, sillä hän ei koskaan ala vinkua tavaroita itselleen. Joskus hän saattaa sanoa kaupassa, että hän tarvitsee jonkun lelun, mutta jos selitän hänelle, miksei lelua osteta, se riittää hänelle. Ainakin toistaiseksi tilanne on ollut tällainen ja toivottavasti näin jatkuukin. Dominicille ihan selkeästi tavaraa tärkeämpää on yhdessäolo.



Tivasin häneltä kuitenkin joulun alla, mitä hän toivoisi pukin tuovan. Hän sanoi, että pukki toisi hänelle ison paketin. Kun kysyin, mitä paketissa olisi sisällä, niin sain vastaukseksi:"Kaappi!" Kysyin, mitä hän kaapilla tekisi. Leikkisi siellä kuulemma. Seuraavalla kerralla ison paketin sisällä oli auto. Kun kysyimme häneltä, tykkäsikö hän enemmän isoista paketeista vai pienistä paketeista, vastaus oli:" Isoista ja pienistä". Kun kysyimme, pitikö hän enemmän pehmeistä vai kovista paketeista, vastaus oli:"Pehmeistä ja kovista". Hän oli siis koko ajan hyvin diplomaatinen.

Meidän peheessämme ei hankita paljon lahjoja, paitsi Dominicille. Tai no, enhän minä tiedä, miten paljon muissa perheissä lapset saavat lahjoja, mutta ostamme useamman lahjan Dominicille, sillä hän ei saa keneltäkään muulta lahjoja kuin meiltä vanhemmilta, kummitädiltään ja mamma lähettää paketin Suomesta. Meillä ei ole täällä isovanhempia tai muita sukulaisia, jotka antaisivat lahjoja. Dominic saa useamman paketin, mutta määrä tuntuu ainakain omasta mielestäni kohtuulliselta.

Tänä vuonna Domsku sai pienen pyöreän uima-altaan, kivettömiä viinirypäleitä (vaikeaa löytää sesongin ulkopuolella, mutta käly oli löytänyt), lapsille tarkoitetun hämähäkkimies vartalosuihkeen (tavallista Chilessä), neljä legopakettia, vesipyssyn, keilat ja pallon, retkipatjan, dvd-elokuvia (kaikki Muumit, "Risto Räppäs", Ryhmä Hau, Tonttu Toljanteri) ja se ISO paketti, senkin pukki toi. Siinä oli Batman-polkuauto!


Poika oli tosi onnessaan kaikista lahjoista ja toki se Batman-auto oli ihan huippu. Yllätykseksi megasuosion sai hämähäkkimies-spray. Sitä suihkutellaan koko ajan meidän kaikkien vaatteisiin. Dvd-elokuvat ovat siitä hyviä, että suomen kielen sanavarasto laajenee pojan katsellessa elokuvia suomeksi.

Dominic ei saanut lahjaksi yhtään vaatetta. Sinänsä hyvä, koska eivät pojat niistä välitä. Ainakin Domsku vaan avaa paketin, katsoo vaatetta ja läjäyttää sen lattialle. Mutta yksi suuri puutos lahjoissa nyt tänä vuonna oli ja tajusin sen vasta joulupäivänä! En ollut ostanut Dominicille yhtään kirjaa!Täytyy korjata asia joulun jälkeen!

Entä sitten minä? Olen lukenut facebookissa välillä hihitellen, välillä loukkaantuen ja välillä häpeillen ihmisten kommentteja lahjoistaan. Suuren keskustelun siellä oli saanut kuva, jossa kehuttiin saajan olleen hyvin kiltti, kun oli saanut lahjaksi Guccia, MK:ta ja mitälie muuta merkkitavaraa. Naiset esittelevät sormuksiaan ja korujaan. Minulle tulee sellainen olo, että onko koko Suomi nykyään tuollainen. Kaiken täytyy olla merkkitavaraa ja kallista tai muuten saaja ei tunne itseään "kiltiksi" ja arvokkaaksi. Entä sitten kehtaako siellä enää antaa tavallisia lahjoja, vai pitääkö kaiken olla kallista designiä?

Minä olen sanonut miehelleni jo vihkisormuksen jälkeen, etten sitten toivo enää koskaan koruja. Minulle riittää nämä kauniit timanttiset kihla- ja vihkisormukset. Kaulakoruja minulla on, enkä jaksa koskaan edes vaihtaa niitä. En tahdo enempää koruja ja jos joskus tahdon, niin sitten mieluiten valitsen ne itse. Vaatteita tai laukkuja mieheni tuskin osaisi ostaa minulle. Miksi silti, kun katson tuollaisia kuvia muiden naisten saamista koruista, laukuista tai vaatteista, minulle tulee sellainen olo, että ovatko nuo muut olleet niin paljon "kiltimpiä" tai jotenkin "arvokkaampia" miehelleen, että he ovat saaneet tuollaisia lahjoja? 

Kun pohdin asiaa tarkemmin, tulen aina siihen tulokseen, että olisi imartelevaa tuntea saavansa mieheltään jotakin kallista, mikä olisi rakkaudella pohdittu ja annettu. Ovatkohan näiden naisten miehet tosiaan itse keksineet ja antaneet suurella rakkaudella nämä lahjat, vai ovatko naiset esittäneet toivomuksensa/vaatimuksensa hyvin selkeästi ja ovat osanneet kouluttaa miehensä niin hyvin, että jouluna tulee aina oikeanlaiset Guccit ja Korsit, moottoripyörät ja iPhonet? Vai kuuluuko tämä kalliiden lahjojen antaminen suomalaiseen kulttuuriin?

No, täällä Chilessä ei ole tapana antaa kalliita lahjoja. Täällä ei myöskään joulun alla kysytä toisilta, mitä nämä tahtoisivat tai kerrota toisille, mitä itse tahtoisi. Sitä pidetään epäkohteliaana. Minun mieheni ei tykkää ostaa lahjoja, joten saan joko suklaarasian tai jotakin hyödyllistä yhdessä valittua, kuten vaikka jääkaapin. Ei ole romanttista ei. Toisaalta taas jos puhelimeni hajoaa, mieheni ostaa minulle lahjaksi uuden, sellaisen kuin haluan. Jos matkustan Suomeen, saan lahjaksi vaikka lentoliput. Ne nyt vaan eivät osu välttämättä jouluun tai synttäreihin. 

Tänä vuonna menimme yhdessä ostamaan joululahjat ja mieheni ilmoitti jo siinä vaiheessa, ettei hän aio ostaa yllätyslahjoja, paitsi tietty Dominicille. Yllätyslahjojen puute ei ollut yllätys minulle...Tänä vuonna ostaisimme sellaisia asioita, joita tarvitsemme joulun jälkeen, kun lähdemme reissuun. Laittaisimme sitten ne paketteihin kuusen alle - ja tämäkin lähinnä siksi, että se on hauskempaa Dominicille.

Jouluun minun mielestäni kuuluu yllätykset - aikuisillekin! Siksi Suomesta lähetetyt paketit ovat minulle hyvin arvokkaita, sillä tiedän, että siellä on jokin yllätys minullekin, kun kerran mieheni niitä ei suosi. Säästän aina kaikki joulun alla tulleet paketit ja laitan ne kuusen alle jouluna. 

Facebookin "lahja-analyyseistä" inspiroituneena teen nyt tällaisen listauksen:

1. IHANIN JOULULAHJANI: Sain ihanimman joululahjani toisena joulupäivänä, kun posti toi äitini lähettämän paketin Suomesta. Paketissa oli suloinen vanha koira, ilmeisesti 50-luvulta. Rakastuin siihen heti!



2: TARPEELLISIN JOULULAHJANI: Tarpeellisin joululahjani on tietysti mieheltäni :D Sain teltan, itsestään täyttyvän retkipatjan sekä taittuvan mukavan puutarhatuolin. Minä taas annoin hänelle...yllätysyllätys....itsestään täyttyvän retkipatjan sekä taittuvan puurathatuolin! Näitä tarvitsemme tammikuussa, kun lähdemme telttailemaan. (Tämä oli muuten ensimmäinen joulu, jolloin en minäkään ostanut miehelleni jotakin yllätyslahjaa! Tämä oli myös ensimmäinen joulu vuosiin, kun en ostanut itselleni joululahjaa. Yleensä ostan jotain kivaa ja odotan sen paketin avaamista kovasti, koska tiedän siellä olevan jotakin oikein ihanaa.) 

3. TOIVOTUIN JOULULAHJANI: Pääsiäistiput! Ei ehkä ihan tyypillisin joululahja, mutta olen toivonut jo monta vuotta tavallisia pääsiäsitipuja, joita Chilestä ei saa. Nyt sain äidiltä kuusi pikkutipua. 



4: TUNNELMALLISIN JOULULAHJANI: Vesisade ja viileät päivät! Olin niin onnellinen, kun jouluaatto oli viileä ja joulupäivänä satoi melkein koko päivän! Oli ihanaa, kun voi polttaa kynttilöitä ja jopa kamiinaan laitoimme tulet.

5. MAUKKAIN JOULULAHJANI: Kummisedän suklaa- ja salmiakkipaketti.



6. NOSTALGISIN JOULUHETKENI: Kun avasin joulupäivän aamuna jääkaapin oven ja sieltä tuli tuttu joulutuoksu, jonka olin jo unohtanut: rosollin ja sen kastikkeen tuoksu! 



7. TUNNELMALLISIN JOULUHETKENI: Kun istuimme aattoaamuna Domskun huoneen lattialla ja pidin häntä kainalossani. Katsoimme Tonttu Toljanteria. Oli niin mukavaa olla pyjamassa ja katsoa perinteistä suomalaista miljöötä ohjelmassa.

8. JÄNNITTÄVIN JOULUHETKENI: Seurata Dominicin jännitystä, kun pukki hiippaili ikkunoiden takana.


Tänään on Suomessa vielä pyhäpäivä, mutta Chilessä on normaali työpäivä ja joulu on jo ohi. Kaupoista siivottiin pois joulukoristeet jo kaksi viikkoa ennen joulua! Joissakin kaupoissa oli joitain jämiä jäljellä. Aatonaattona kaupoissa ei ollut enää edes kalkkunaa eikä suklaarasioita saatavana! Kaikki huomio on jo kohdistettu uuden vuoden juhliin. Tämä on niin outoa, ettei katolisessa maassa anneta Jeesuksen syntymän juhlalle enempää merkitystä! Aattoyönä on illallinen ja ensimmäinen joulupäivä on pyhä. Sitä ennen eikä sen jälkeen ole mitään jouluista. Itsenäisyyttä kuitenkin juhlitaan monta päivää joka vuosi ja uuden vuoden juhlallisuudet ovat loistokkaat.

Meillä soivat vielä joululaulut, joulukakkua on yhä jäljellä. Tänään söimme rosollin loppuun. Teen tonttuja seuraavaan ksityötapahtumaan myytäväksi...joten tästä perheestä eivät tonttuilut lopu edes jouluun!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Dominicin joulukalenterin viimeiset luukut

Lupasin näyttää, kun saan Dominicin joulutyynyn valmiiksi. Paketoin sen hänelle kalenterin 23. luukkuun. Tyynyliina on pehmeää flanellia.

Vähiin käyvät jo päivät ennen aattoa!

 Aattoaamuna kalenterin taskusta löytyi tontun kirjoittama kirje!

Kirjeessä tonttu kertoi, että on kurkkinut Domskua ikkunasta vuoden aikana ja todennut tämän kiltiksi pojaksi. Lupasi, että joulupukki tulisi illalla käymään. Tonttu myös kertoi, että kalenterin viimeinen yllätys oli piilotettuna yläkertaan.

 Aaton yllätys löytyi joulusukasta.

 Yllätys oli ystäväni Suomesta lähettämä Tonttu Toljanteri ja oikean joulun salaisuus.

 Tästä tulee taatusti meidän jouluperinteemme! Ensi vuonna katsomme joka päivä yhden jakson Toljanteria!

Aika jännittävä juttu!

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 24. luukku: Hyvää joulua!


Hyvää joulua kaikille Peikkokukkulan lukijoille!

¡Feliz Navidad!

Merry Christmas!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 23. luukku: Pienin tonttumme

Pienin joulutonttumme Isidora toivottaa kaikille karvakavereille oikein makoisaa joulua!

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 22. luukku: Aatto lähestyy...

Aatto lähenee ja tonttujen rapina yltyy nurkissa! Hiippalakki vilahtaa ruutuikkunan ohi, komerosta kuuluu kulkusten kilinä, piparit ja havut tuoksuvat, pienet koirat lepäävät pedeissään masut pulleina ja pikkuinen poikaa vilkuilee ovelle, tuleeko se pukki jo?

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 21. luukku: Joulupuut on rakennettu






Hedelmäpuumme ovat täydessä joulukoristelussaan. Yöpalaksi voimme napsia erilaisia luumuja sipsejen seuraksi :)