Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vielä jatkuu joulu...

Meillä on vielä jatkunut joulu. Suomesta ja Kanadasta on tullut paketteja, joita olemme iloisina avanneet. Mansikoista tein tonttuja Dominicin välipalaa ilhaduttamaan.

Kiitos sekä Suomen että Kanadan tontuille! Vaatteet, kirjat ja cd ovat kaikki oikein mieluisia!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Itsensälahjomista

Hankitko sinä itsellesi joululahjoja? Minun tulee lähes joka joulu ostettua itsellenikin jotakin. Kun kiertelee kaupoissa ja ostaa muille lahjoja, törmääkin johonkin sellaiseen, jonka tahtoisi itselle. Tänä jouluna meidän oli pakko mennä vielä jouluaattona asioille (Chilessä jouluaatto on ihan tavallinen työpäivä). Apteekissa tahdoin ostaa itselleni joulun kunniaksi hyvän kasvorasvan (olen käyttänyt vuoden kasvoihini Dominicin perusvoidetta!) Rasvan hinnalla saikin pakkauksen, jossa on neljä tuotetta. Miten ihmeessä Vichy saa tavallisen(?) veden tuntumaan niin raikkaalta kasvoilla? Miten he tekevät sen kasvosuihkeen? 

Menimme myös huivikaupan ohi ja silmiini pomppasi turkoosi BAMBIHUIVI. Minusta se on aivan ihana ja ostin sen hetkeäkään miettimättä. Nämä pari pikkujuttua avasin joulupusseistaan joulupäivänä ja kyllä minä tulin niistä iloiseksi, vaikka se olikin vain itsensälahjomista :)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun karmeimmat kokemukset

Dominicin joulun karmeimmat kokemukset olivat chileläisen valepukin sylissä istuminen sekä isin saama lahja: imuri. Isi nimittäin otti imurin laatikosta ja alkoi puhua putken kautta matalalla äänellä Dominicille. Dominic oli aivan kauhuissaan ja juoksi kummitätinsä syliin. Ei auttanut, vaikka äiti pussaili imuria ja todisti, että se on ihan kiva juttu. Dominic ei rauhoittunut ennen kuin kauhea imuri vietiin keittiöön piiloon.

Tyylikäs kärry



Kyllä riemastuin, kun menimme ostamaan pojalle joululahjaksi menopeliä. Olin valmistautunut ostamaan ruman punaisen muoviauton. Kauppaan oli kuitenkin tullut vielä juuri ennen aattoa näin hienoja metalliautoja! Jeee! Ei tarvinnut kauan miettiä. Ensimmäisenä päivänä Dominic kävi vain tökkimässä autoa, mutta toisena päivänä hän istui istuimeen ja varovasti antoi jaloilla vauhtia. Ei ole vielä kova kruisailemaan tämä pikkumies, mutta kyllä se siitä varmaan lähtee, kun sääret vähän pitenevät, eikä vauhti enää hirvitä ;)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ai miten niin riehaannuimme?

Chilestä (ainakaan Concepcionista) ei normaalisti löydä puisia junaratoja, joten toin Brion junaradan Suomesta. Kuitenkin nyt joulun alla törmäsin tällaiseen ämpäriin - olihan se ostettava! Hintakin oli kohdillaan.

Sitten viikko ennen joulua menimme outlet-myymälään Los Angelesiin ja sieltä mieheni löysi ihmeeksemme tällaisen - olihan sekin ostettava! Hintakin oli taas kohtuullinen. Toki mietimme, pitäisikö se säästää vaikka seuraavaan jouluun, kun Dominic on vielä niin pieni, mutta kun meidän teki itse niin kovin mieli leikkiä isolla junaradalla, niin päätettiin pistää sekin kuusen alle! 

Tässä vaiheessa jo vähän nolottaa, mutta tunnustetaan nyt sekin, että tuli vielä hankittua ihan liian kallis paketti rataosia. Tämä kyllä johtui siitä, että tämän paketin löysin ennen noita kahta edullisempaa. Tämän paketin radat ovat todella hienoa vaaleaa, kestävää ja hyvin hiottua puuta, tasokkaampaa kuin Brion radoissa (voiko se olla mahdollistakaan?)

Eikä tätä höyryveturia voinut vastustaa! Siinä on valo ja ääni ja se liikkuu raiteilla vetäen perässään puisia junavaunuja. Poikamme on vasta alle 1,5-vuotias, mutta junaratoja hänellä on nyt isojen poikien malliin :) Kyllä tämä vaihe elämässä on ihanaa, kun saa hankkia lapselleen viattomia kivoja leluja. Miten sitä sitten kaikenmaailman ipodien, pelien, elokuvien, ja musiikkien perässä pysyykään joidenkin vuosien päästä? Olkoon se aika vielä hyvin kaukana!

Emme hankkineet pojalle yhtään muovikrääsää duploja ja yhtä playmobil-pakettia lukuunottamatta, eikä niitä ehkä lasketa krääsäksi? Pojan Chilen kummi ei lainkaan aliarvioinut poikamme älynlahjoja, vaan antoi Dominicille yli 7-vuotialle tarkoitetun hienon lego-paketin. Osat ovat niin pieniä ja ohjekirjoja on neljä kappaletta, että ehkäpä kuitenkin se paketti laitetaan syrjään odottamaan poikasemme kasvamista :)

Dominicin mieluisin lahja oli höyryveturi! Sen kanssa ajeltiin myös raiteiden ulkopuolella patterit tyhjiksi jo ensimmäisenä päivänä!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluenkelin tuunaus

 Kälylläni oli jouluenkeli, jonka päänä oli glitterillä päällystetty styroxpallo. Hänen koiransa tuhosi pallon. Liimat olivat aukeilleet ja saumat repsottivat. Enkeli ei pysynyt kunnolla pystyssä vaan oli etupainoinen. Päätin tuunata raukan.

 Muotoilin massasta pään, laitoin kuidusta hiukset, liimasin repsottavat saumat ja pitsiä peittämään huonoja kohtia. Pohjaa fiksasin ja peitin kohdan turkiksessa ja helmillä. Nyt enkeli pysyy hyvin pystyssä.

Toivottavasti tämä enkeli näkee vielä monet joulut.

torstai 26. joulukuuta 2013

Pipareita

 Oli kyllä mukavaa, että helteestä huolimatta sain leivottua pipareita! Saimme syödä aidonmakuisia pipareita, eikä chileläisiä huonoja kopioita. Minusta olisi hauskaa koristella piparit pikkutarkoin kuvioin, mutten osaa. En saa kuorrutteesta (munanvalkuainen, tomusokeri, sitruuna) koskaan sopivan juoksevaa. Siitä tulee joko liian löysää tai liian paksua. Muovipussista enkä leivinpaperista saanut sellaista tötteröä, joka olisi toiminut hyvin. Valmiin pursottimen heitin roskiin, koska sekään ei toiminut. Miten ihmeessä jotkut saavat koristeltua piparit niin hienosti? Minä tyydyin vain pilkkuihin ja kaulittavaan sokerimassaan.

 Olen tietenkin tyytyväinen tulokseen, mutta olisi hienoa oppia monimutkaisempia koristeluja.

Dominicille tein Muumi-pipareita...

...ja tietenkin nimikoituja pipareita, jotta automatkat sujuisivat rattoisammin ;) Kuorrutteessa oleva nimi on kirjoitettu elintarviketussilla.

Koirien joulu

 Joulupossut väsyivät riehumiseen.

Blondi lipoo huuliaan, joulun erikoisherkkua on luvassa: NAKKEJA! 

 Joulupossutkin saivat maistaa ensimmäisen kerran elämässään nakkia.

Pennut tykkäävät leikkiä Dominicin kanssa ja nuolla tämän varpaita.

---

Koiriemme joulu saujui hyvin. Aaron-chihu oli vieraanamme. Koirulit saivat luita, makkaraa ja muita herkkuja.

Emme ole ilmoittaneet chihupennuistamme missään vielä, mutta silti molemmalle urospennulle on jo kiinnostuneet perheet. Eilen isä ja aikuinen tytär tulivat katsomaan Faunia ja ihastuivat tähän. Faunille on nyt melkein varma koti tiedossa. Frodosta on kiinnostunut yksi tuttavaperheemme. Ehkä Frodo saa sieltä kodin?  Fedora taitaakin jäädä meille.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Nokosten aikaan...

...näytän pieniä paloja jouluisesta olohuoneestamme.

 Melkein joka joulu teen yhden uuden tyynyn tai tyynyliinan. Tämän  vuoden versio on tehty villakankaasta ja villalangasta.

 Neuloin päällisosan Suomessa kesällä, kun löysin kätköistäni kerän chileläistä villalankaa, joka oli "marinoitunut" siellä kymmenisen vuotta!

Isoilla pistoilla ja paksulla langalla vetäisin poron päälliseen noin puolessa tunnissa, eli ei tosiaankaan mitään pikkutarkkaa hienoa käsityötä, vaan ronskilla kädellä ja pikkupojan äidin aikataululla (eli päivänokosten aikana tietty!)

 Tänä vuonna meillä on enemmän punavalkoista kuin vuosiin. Esimerkiksi tämä porofleecepeite on aivan "uusi". Ostin sen Suomesta jostakin halpakaupasta viidellä eurolla yli kahdeksan vuotta sitten. Se oli yhä avaamattomassa pakkauksessa komerossa. Ajattelin, että nyt on aika ottaa peitto käyttöön.

Chileläisen nuken seurana ovat kaksi olkipukkia. 

Joulukuusi meillä on muovinen, sillä täällä ei myydä oikeita joulupuita, eikä Peikkokukkulalla kasva kuin yksi pieni kuusi, jota ei todellakaan katkaista! Mäntyjä meillä olisi vaikka muille jakaa, mutta ne ovat erilaisia kuin Suomessa. Niissä on vain muutama pitkä oksa, jossa pitkät havut. Oksat ovat niin löpsöjä, etteivät ne jaksa kantaa koristeita. On meillä silti useana vuonna ollut oikea mäntykin. Havuntuoksua saamme kotiin laittamalla männynoksia maljakoihin. Taustalla näkyy tekemäni säkkikankainen joulusukka.

Komeron eteen ompelin Suomesta tuodusta joulukankaasta verhon. (Chilessä myydään maailman rumimmat joulukankaat!) Meillä ei ole olohuoneessa lainkaan verhoja, joten en ole koskaan voinut laittaa jouluverhoja, Tänä vuonna vasta keksin, että vaihtamalla komeron eteen jouluisen kankaan, saan jouluverhot! Tuon pallukan olen tehnyt lampaanvillasta tupsutekniikalla. Lopuksi olen liimannut helmet pintaan.

Kyllä se tonttukin väsyy! & "jouluvitsi"



Loppuun vielä "jouluvitsi", joka on kyllä oikeasta elämästä. Telkkarissa näytettiin viikon verran joulun alla mainosta, että Unimarcissa naudanfilee on tarjouksessa, hinta vähän alle 10 euroa kilo. Normaalihinta on vähän alle 15 euroa. Päätimme sitten laittaa naudanpaistin uuniin, koska kerran emme sikaa syö ja koska käly toisi kalkkunaa. Mieheni meni Unimarciin ja pyysi naudanfilettä. Myyjä vastasi, ettei sitä ole. Mieheni kertoi television tarjouksesta ja kysyi, tulisiko filettä vielä ennen joulua. Myyjä kertoi, että kaikki joulun ja uudenvuoden lihat tulivat jo kauppaan ja kaikkea muuta tuli, mutta EI NAUDANFILETTÄ. Niin tyypillistä Chileä, että naurattaa, vaikka samalla pistää vihaksi tuollainen ihmisten huijaaminen. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Iloista joulua Peikkokukkulan blogin lukijoille!

Tunnelmallista joulua toivottelee lahjojaan avaava pikkutonttu!

Joulukalenterin 24. luukku

toivottaa koko Peikkokukkulan konkkaronkka karvoineen päivineen!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 23. luukku: kinkku

Fauni, Fedora ja Frodo jouluaterialla

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 22. luukku: joululookkia

 Eräs tonttupoika on cool ihan aamusta saakka. Tässä ollaan lähdössä ulos: aurinkovoiteet on levitetty, mansikkapipo päässä ja aurinkolasit suojaamassa silmiä. Joulukalenterista tyhjennellään viimeisiä taskuja, miten me sitten taas osaamme joulun jälkeen olla ilman tätä aamuhuvia? Tonttupojan kädessä on tämän aamun ylläri.

,
Ompelin tontulle kesäisen hiippalakin. 

Enää kaksi päivää jouluaattoon. Paistumme täällä kuumuudessa piparien lisäksi.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 21. luukku: Joulusauna


Olemme joulusaunatunnelmissa: varjossa kuudelta illalla vielä tällaiset lämpötilat...


...puhumattakaan siitä, millaista on auringossa!


Poika leikki vedessä. Vielä me aikuiset emme voi osallistua, sillä emme ole tilanneet tankkiautoa täyttämään uima-allasta. Tältä päivältä unohdetaan piparien paistamiset ja glögit...

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 20. luukku

Joulukalenterista tuli mieluinen yllätys!

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 19. luukku

Onneksi minun ei tarvitse ottaa stressiä tai paineita siivoamisesta, ruoanlaitosta tai lahjojen hankkimisesta...Ollaan nimittäin jo 19. päivässä, enkä minä ole tehnyt mitään muuta kuin hankkinut lahjat omalle Pomppupojalleni!


Siivoan sen, minkä verran huvittaa, ruuat laitetaan yhdessä kälyn kanssa, eivätkä ne mitään jouluruokia ole nähneetkään, lahjoja hankitaan hyvin kohtuullisesti, joten ehdin ihan hyvin.


Mutta tänään leivotaan pipareita suomalaisilla muoteilla!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 18. luukku

Minun teki mieleni tehdä käpytonttuja, mutta eihän meillä on sellaisia nättejä pieniä suomalaisia käpyjä! Noista isoista painavista männynkävyistä väsäsin vartissa tällaisen otuksen. Partaa en sille laittanut, mutta sen veljelle voin laittaakin. Tulitikkuaski on antamassa mittakaavaa tontun kokoon.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 17. luukku



Dominicin Nalle Puh -säästölipas pukeutui tonttulakkiin.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 16. luukku

Olemme nyt alkaneet tutustua toisiimme.


Nimetön hamsterimme herää noin klo 21.30 ja aloittaa yölliset puuhansa. Se juoksee liian pienessä juoksupyörässään tuntikaupalla. En ole vielä ehtinyt katsella, saako jostakin isompia juoksupyöriä.


Hamsteri kakkii ja pissii pesätalonsa yhteen nurkaan, jos laitan taloon heiniä. Sen lisäksi kun laitoin häkin lattialle heiniä ja lehtiä, se alkoi pitää yhtä häkin kulmaa vessapaikkanaan. Nyt yritän miettiä, mitä kannattaisi tehdä, ettei kaikkea tarvitse vaihtaa parin päivän välein. Haju nimittäin on tosi pistävä. Huomasin, että jos laitan pesätaloon vain vessapaperia, niin silloin se ei enää tehnyt tarpeitaan sinne, vaan vain häkin nurkkaan. Häkin nurkka on kuitenkin inhottava siivottava, sillä kaikki pitää purkaa ja häkki pestä. Tänään päätin kokeilla sellaista, että laitoin muoviastiaan heiniä ja lehtiä, ja astian siihen kulmaan, jota hamsteri piti vessanaan. Pesätaloon laitoin taas vain vessapaperia. Saa nähdä, mitä hamsteri nyt päättää tehdä. On kuitenkin tylsää, kun nyt häkin lattia on vain muovinen. Onko ideoita?


Hamsterimme rakastaa parsakaalia. Sorry huono kuva, mutta parermpaa en saanut.


 Tuleekohan hamsterille kauhea stressi, kun siivoan sen häkin päivällä? Tänään se ainakin oli ainakin vartin verran aktiivinen keskellä päivää, kun se heräsi siivoustouhuihin. En kuitenkaan millään jaksaisi siivota häkkiä vasta kymmenen aikoihin illalla.


Olen antanut hamsterille auringonkukansiemeniä, "hamsterikikkaroita", parsakaalia, juustoa, puuroa, porkkanaa ja tomaattia. Joululahjaksi ostin sille siemensekoitusta. Onko tiellä tiedossa jokin aivan erityisherkku?


Minä en vieläkään uskalla ottaa hamsteria käteeni. Pelkään, että se puree, vaikkei se käyttäydy koskaan mitenkään uhkaavasti. Sen pitkät keltaiset käyrät hampaat vaan ovat hyvin vaikuttavat.