Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 31. elokuuta 2013

Lopputalvi

Olimme kaksi ja puoli kuukautta pois Peikkokukkulalta! Saimme nauttia koko ihanan valoisan Suomen kesän. Dominic oppi tuntemaan Suomen sukunsa ja kumminsa sekä ystäväni. 

Lomaamme mahtui lähes koko elämän ja tunteiden kirjo.


Nyt olemme takaisin ja pitäisi päästä taas normaalielämään kiinni. Ajatukset ovat kuitenkin vielä Suomessa.


Vietämme kukkulalla lopputalvea, mutta kevät jo kolkuttelee ovella. Hedelmäpuut ovat aloittaneet kukintansa. Ilmat ovat vielä kylmät ja viileät. Iltapäivisin saattaa olla lämmintä, jos aurinko paistaa.


Meillä on  valtavasti tekemistä. Otan taas tilauksia Michilandiaan. Kotia täytyy laittaa taaperon vaatimuksia vastaavaksi: täytyy rakennella suojuksia takkaan, piippuun, portaisiin jne. Veitset ja pesuaineet on jo siirretty ylähyllylle.


Toin keinun Suomesta ja se heti laitettiin männynoksaan. Hiekkalaatikko pitäisi myös tehdä.


Pieni poika katsoo ulos ja miettii, pääsisikö jo keinumaan,

perjantai 30. elokuuta 2013

Peikkokukkulan porukka taas koossa!

Lentokentällä isä ja poika tapasivat pitkän ajan jälkeen. Dominic ei vierastanut. Olkaapa kuulolla, minä alan taas postailla :)

perjantai 2. elokuuta 2013

Utuituu - vauvakorut


                                Vihdoinkin voin esitellä teille pitkään hautomani asian: Utuituut!

                                                                   Utuituut nro 1 MYYTY  ja 2 MYYTY
                                                          

                                                              Utuituu kotilossaan uinuu,
                                                                antaa tuulen tuudittaa,
                                                                 emoaan kun odottaa.

                                                          Utuituu koivunoksassa kiikkuu,
                                                             hiljaa, hiljaa pilvet liikkuu,
                                                                   kun Utuituu odottaa.

                                                               Utuituu hiljaa kiikkuu,
                                                               lähellä jo äiti liikkuu.
                                                       Kehtolaulu lehtojen lempeästi soi.

                                                         Pian voi Utuituu silmät avata,
                                                         oman äidin ensi kertaa tavata.
                                                       Näin luonto Utuituulle elämän toi.




                                                                     Utuituut nro 3 ja 4 MYYTY


                                                                     Utuituut nro 5 MYYTY ja 6


                                                                   Utuituut nro 7 ja 8


                                                           Harjoitus-Utuituut 1, 2, 3
-
Utuituu on Fimo-massasta muotoiltu käsinmaalattu uniikki koru, joka sopii niille, jotka rakastavat vauvoja ja niille, jotka odottavat lasta... sekä tietysti keijujen ja menninkäisten ystäville. Utuituussa on keijumaisia, menninkäismäisiä sekä ihmisvauvamaisia piirteitä. Utuituu on vauva, joka kehittyy ja kasvaa kotilossaan odottaen, että se pääsee syntymään juuri omalle äidilleen. Korun koko on n. 7-8 cm.

(Harjoituskappaleet on tehty epoksimassasta) 

-
Utuituun hinta on 15 e + postikulut 2 euroa (nyt kun olen Suomessa) 
 Harjoitus-Utuituun hinta on 8 e + postikulut 2 euroa (nyt kun olen Suomessa)

-                                             Tee tilaus sähköpostiini: mia.emilia@gmail.com